ETUSIVUESITTELYHEVOSETTOIMINTAMUUTA

Lavendel

           

© Gál Ildikó

Perustiedot

Nimi, Lempinimi Lavendel, "Laura" Rotu, Sukupuoli trakehnerin hevonen, tamma
Syntymäpäivä, Ikä 10.1.2010, täällä (oma) Väri, Säkäkorkeus ruunikko, 168 cm
Painotus kouluratsastus (GP, 110cm) VH-tunnus VH11-021-0534
Omistaja Viivuska (VRL-00502) Kasvattaja Cery
KRJ-III, 61 sijoitusta

KRJ-III-palkinto joulukuun 2014 tilaisuudessa
7,5 (6+9) - 40 - 13,5 - 20 - 8 - 0 = 89 p.

Historiaa + Luonne

Kun näin Lauran ekaa kertaa kilpailuissa sen ollessa nuori, oli ihan varma, että tässä on täydellinen hevonen minulle. Hienon suvun omaava tamma liikkui kuin ajatus ja sen liikkeet olivat ehkä puhtaimmat ja pehmeimmät koskaan näkemäni. Selässä oli vielä junioriratsastaja, joten siitä oli pääteltävissä, että ei edessäni voi olla kuin yhteistyöhaluinne ja fiksu nuori hevonen.

Mitä sitten kävikään kun ensimmäisen kerran kävelin kohti tammaa koeratsastaakseni sitä? No, Laura aloitti hienon luonteensa esittelyn näykkäämällä sitä kiinni pitänyttä hoitajaa ja nousemalla hieman pystyyn kun tulin aivan sen vierelle. Ihmettelin, että voiko edes kyseessä olla sama hevonen. Hoitaja kertoi minulle, että tamma oli ollut tänään erityisen pahalla päällä, koska se ei ollut saanut nukkua silloin niin pitkään kuin olisi halunnut. Oli kuulemma noussut ns. väärällä jalalla, kuten ihmisten kohdalla sanotaan.

Pääsin kuitenkin tamman selkään ja sain koeratsastuksen tehtyä ilman ongelmia. Tamma oli selästä käsin juuri niin täydellinen kuin edelliseltä tapaamiseltamme muistin. Tamma liikkui kuin ajatuksen voimalla ja oli ihmeellisen tyytyväinen ja rento koko ratsastuksen ajan. Laura teki kaikki pyytämäni liikkeet täsmällisen tarkasti ja puhtaasti.

Laskeutuessani pois pilvilinnoista, jotka Laura oli hienolla liikkeellään luonut, palasin keskustelemaan tamman luonteesta sen hoitajan kanssa. Nainen kertoi, että Laura on perfektionisti mitä tulee rutiineihin. Jos pienikin asia sen arjessa menee nurin kurisesti, se näyttää heti sen äkäisellä käytöksellään. Mutta kuten olin huomannut tamman liikkumiseen sillä ei ollut mitään vaikutusta. Ihmettelimme yhteen ääneen, että miten hevonen voi olla näin yö ja päivä riippuen siitä istuuko sen selässä vai seisooko sen vieressä. Kuulemma tamman rutiiniriippuvuutta on pyritty kaikilla poppaskonsteilla kitkemään, mutta muutosta ei ole saatu aikaan. Mutta mitä tamma oli saanut aikaan, oli menestys kilpailukentillä. Tiesin, että tallillani jaksettaisiin panostaa tempperamenttiseenkin tamman, joten ostin tamman siltä seisomalta.

Tammasta on selvinnyt tuon päivän jälkeen paljon muutakin. Se todellakin on todella tarkka rutiineista ja erityisesti siitä, että se saa nukkua ja olla rauhassa tarpeeksi. Lisäksi tamma vihaa olla likainen, joten sitä saa olla useamman kerran päivässä harjaamassa perusteellisesti. Laura vihaa myös riimunnarussa olemista ja se mielellään haluaisi teleporttautua karsinasta tarhaan. Ruoka pitää olla tamman edessä aina tismalleen samaan aikaan tai tallissa raikaa kauhea huuto. Onneksi tallimestarini on perfektionista myös ja hoitaa hommansa kellon tarkasti. Traileri on yllättävän miellyttävä paikka Lauralle: se menee sinne mielellään ja tulee poiskin ongelmitta. Koko eläinlääkäriammattikunnan onneksi meillä on lekuri omasta takaa, joten kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse tulla Lauran näykittäväksi tai potkimaksi. Onneksemme myös rauhoittava on keksitty, joten tamman pahimpia oikkuja ei tarvitse kuitenkaan minunkaan kestää. Usein myös kengityksen ajaksi Lauralle annetaan pikkuisen rauhoitetta ja lisäksi sen käsittelee aina tuttu kengittäjämme, joka tietää miten tammaa käsitellään.

Kun kaikki hommat on saatu tallilla tehdyksi, on aika lähteä Lauran kanssa kilpailukentille. Kuten arvata saattaa, kisapaikoille on todella hankala mahdollistaa minkäänlaisia rutiineja, joten meidän on vain toivottava ettei tamma riko itseään tai mitään muuakaan riehuessaan. Tamman kanssa ollaan kisapaikalla mahdollisimman paljon liikkeellä, ettei se ole karsinassa ylienerginen vaan keskittyy vain siellä nukkumiseen ja lepäämiseen. Useimmiten rennot kävelylenkit ja letkeät ratsastustreenit saavat tamman pysymään kisapaikoilla hallinnassa.

Kaiken uurastuksen hedelmä saadaan esiin kun alkuverryttelyjen jälkeen pääsemme itse kilpailusuorituksen kimppuun. Laura on aina äärimmäisen keskittynyt, mutta osaa myös esiintyä, mikä näkyy hyvissä Kür-tuloksissa. Tammalla on puhdas matkaavoittava käynti, joka saa lähes joka kilpailussa kiitosta. Ravi on lennokas ja sujuva, tosin se on aika haastava istuttava. Laukka on notkeaa ja ylvästä, eikä siitäkään matkaavoittavuutta puutu. Muuten tamma on hyvin eteenpäinpyrkivä, eikä se vaadi herkkyytensä takia suuria apuja. Laura on vahva ja se pystyy kokoamaan itsensä varsinkin piaffeen ja passageen todella hyvin. Väistävät liikkeet tamma suorittaa lähes aina malliikkaasti. Tamman akilleen kantapää on laukkapiruetti, jossa se ei joskus malta tarpeeksi, jotta piruetti pysyisi tarpeeksi pyöreänä ja koottuna.

Sukutaulu

i. Brooklyn Vampire PB KRJ-I
trakehner, ruunikko, 168 cm
ii. VIR MVA Ch Constantine WL KRJ-I, YLA2
trak, rn, 170 cm
iii. Captain Morgan KRJ-II, YLA2
iie. VIR MVA Ch Vlotheid Soléin KRJ-II, YLA2
ie. Veprime Starr SIN KRJ-II, YLA3 †
trak, 168 cm
iei. Chalyén KRJ-II, YLA2
iee. Waldnymphe
e. Sateen Amy KTK-II
trakehner, ruunikko, 166 cm
ei. 8r Golden Skans KTK-II, KRJ-I †
trak, rn, 169 cm
eii. VIR MVA Ch Oroaq KTK-II
eie. VIR MVA Ch Elfenbein KTK-III
ee. 8r Lay Lady Lay
trak, km, 165 cm
eei. VIR MVA Ch Skyé KTK-II
eee. Rock&Rob

Sukuselvitys

-

Kilpailukalenteri

Koulukilpailut - Vain sijoitukset

21.02.2012 - Skurvash - Int I (KRJ) - 4/50
17.02.2012 - Skurvash - GP (KRJ) - 2/50
13.02.2012 - Skurvash - Int II (KRJ) - 6/50
12.02.2012 - Bairdon - Int I (KRJ) - 5/65
11.02.2012 - Bairdon - Int II (KRJ) - 1/63
10.02.2012 - Skurvash - GP (KRJ) - 1/50
05.02.2012 - Skurvash - GP (KRJ) - 3/50
05.02.2012 - Rajaton - GP (KRJ) - 2/60
31.01.2012 - Crowthorne - GP (KRJ) - 5/50
31.01.2012 - VSPY - GP (KRJ) - 5/40
30.01.2012 - VSPY - GP (KRJ) - 4/40
30.01.2012 - VSPY - GP (KRJ) - 1/40
29.01.2012 - Talli Kirmaus - GP (KRJ) - 4/40
29.01.2012 - Skurvash - GP (KRJ) - 6/50
29.01.2012 - VSPY - GP (KRJ) - 4/40
26.01.2012 - VSPY - GP (KRJ) - 2/40
26.01.2012 - Skurvash - GP (KRJ) - 6/50
26.01.2012 - Skurvash - Int II (KRJ) - 6/50
23.01.2012 - Hex Sporthorses - GP (KRJ) - 2/50
20.01.2012 - Hex Sporthorses - GP (KRJ) - 7/50
19.01.2012 - Hurmajärven kartano - GP (KRJ) - 2/100
14.01.2012 - Sanbrook Dressage - Int II (KRJ) - 2/50
21.12.2011 - KUTSU - Int II (KRJ) - 4/40
17.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
17.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
17.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
16.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
14.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/100
11.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 9/100
11.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/60
10.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/50
10.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/50
09.12.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/50
30.11.2011 - KUTSU - Int I (KRJ) - 2/49
28.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 4/50
27.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
26.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/50
25.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/50
24.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/50
21.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 3/50
18.11.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
16.11.2011 - KUTSU - Int II (KRJ) - 3/40
14.11.2011 - KUTSU - Int II (KRJ) - 1/50
31.10.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/60
12.05.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/60
03.05.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 5/40
29.04.2011 - KUTSU - Int II (KRJ) - 1/40
27.04.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/50
12.02.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/40
11.02.2011 - KUTSU - GP (KRJ) - 2/40
11.02.2011 - KUTSU - Int II (KRJ) - 5/40
21.11.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 4/35
15.11.2010 - KUTSU - GP (KRJ) - 7/50
12.11.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 9/100
09.10.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 1/30
04.10.2010 - KUTSU - GP (KRJ) - 1/60
01.10.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 5/30
28.09.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 1/30
27.09.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 1/30
26.09.2010 - KUTSU - Int II (KRJ) - 1/30
26.09.2010 - KUTSU - GP (KRJ) - 6/40

Jälkeläisinfo

Lavendel on jalostuskäytössä.

Jälkeläiset

o. Leighton Hexen, synt. 15.11.2012, i. Nicolas 'If, om. Emma M.
t. Lashwrithe Hexen, synt. 15.06.2012, i. Rhubarb Solo, om. Päivie
t. Visionary Hexen, synt. 10.02.2011, i. Vagabond Rowland, om. sabina
o. Vigor Hexen, synt. 31.12.2011, i. Vladimir Rox, om. Viivuska
o. Laccolith Hexen, synt. 16.11.2011, i. Roxbury's Tracotta, om. Jaana K.
t. Lazzarella Jux, s. 28.05.2011, e. Kingston Falcon, om. Nintsu

Päiväkirja

Kouluvalmennus - valmentajana Ciarré

Valmentamaan päästessäni Viivuska verrytteli jo tummaa tammaansa maneesissa. Lauran askellajit näyttivät hipovan miltei täydellisyyttä ja meinasinkin unohtua tarkkailemaan niitä ratsukon menoa katsellessani. Viivuska oli jo verrytellyt Lauran suhteellisen hyvin saapuessani, joten päätimme alkaa työskentelemään ratsukon kanssa. Alkuverryttelyiksi pyysin ratsukon keskiympyrälle, tarkoituksena oli koota ja pidentää ravi askelta vuorotellen. Laura vastasi Viivuskan apuihin lähes täydellisesti, joten tehtävä ei tuottanut kumpaankaan suuntaan ongelmaa. Pyysin Viivuskaa ratsastamaan kummallekin pitkälle sivulle hetken verran piaffea, alkuun tamma eteni hieman liikaa eteenpäin, mutta kerta kerralta piaffe parani todella hyväksi ! Tamma tepsutti piaffessa kauniisti paikoillaan ja jalat nousivat juuri niin kuin täytyykin. Pyysin Viivuskaa siirtämään Lauran laukkaan, ratsun laukka näytti laadukkalta ja todella hienolta, tamma polki hyvin alleen ja liikkui kauniissa muodossa, selkäänsä käyttäen. Laukassa tarkoitus oli ratsastaa laukkaa kahdeksikolla, toinen ympyrä tuli tehdä aina vastalaukassa ja ympyröiden kohdatessa tuli tehdä muutamat laukanvaihdot joka toisella askeleella. Ratsukko onnistui tehtävässä täydellisesti ja menoa oli todellakin ilo seurata !. Pyysin ratsukon laukka kahdeksikolta uralle, kummallakin pitkällä sivulla tehtiin laukka piruetit, ensimmäisellä piruetilla tamma näytti liiankin innostuneelta, mutta meno tasoittui muutaman toiston jälkeen aikalailla. Loppuun pyysin Viivuskaa viellä ravailemaan, otimme pätkiä keskiravia, sekä hieman sulkutaivutusta kumpaankin suuntaan, jotta tamman lihakset vertyisivät viellä loppuun.

Kouluvalmennus - valmentajana sabina

Kävelimme yhtä matkaa kentälle ja pidin hieman hermostunutta Lauraa paikallaan ratsastajan noustessa selkään. Aloitimme avotaivutuksilla ravissa, jotta saisimme ratsun vetreäksi ja kuuliaiseksi ennen vaativampia harjoituksia. Alkukankeuden jälkeen tamman liikkeet muuttuivat hyvin lennokkaiksi ja huomasin ratsun yrittävän kaikkensa. Jatkoimme valmennusta passagella ja siitä siirtymisillä piaffeen. Ratsukko tarvitsi alkuun reippaasti patistamista mutta saikin pian tulta hännän alle ja harjoitus sujui kauniisti. Loppuveryttelynä ratsukko teki vielä muutaman laukanvaihdon ja pätkiä vastalaukassa.

Kouluvalmennus - valmentajana funfunHey

Olit juuri noussut Lauran selkään, kun saavuin paikalle. Saitte ensi alkuun kävellä vain ihan löysin ohjin, pian kuitenkin otit ohjat tuntumalle ja jatkoitte ihan vain voltteja tekemällä. Halusin saada varmuuden, että tamma luotti tuntumaan ja asettui oikein pyydettäessä. Ja pehmeällä kädellä ratsastaessasi Laura tukeutui juuri sopivasti kuolaimeen ja tuntumaan. Jatkoimme harjoituksia ravissa, nyt reilua pohkeenväistöä. Sait tamman hienosti kuulolle ja väistämään kauniisti. Muutaman väistön jälkeen laukkasitte ihan vain lämmittelyksi muutaman ympyrän verran. Viimeiseltä ympyrältä sait suoraan pyytää laukkaväistöjä. Ensimmäinen kerta meni hieman heikosti, sillä Laura ei jaksanut keskittyä, vaan laukkasi vain reippaammin. Mutta toisella kerralla sait tamman hienosti kuuntelemaan ja väistö onnistui moitteettomasti. Lopuksi pyysin vielä tekemään laukanvaihtoja joka toisella askeleella pituushalkaisijalla. Sait hienosti pidätteet aina läpi, ja Laura jaksoi hienosti vaihtaa laukat ja keskittyä. Tämän jälkeen saitte rauhassa alkaa verryttelemään loppuun, tämä valmennus oli välillä vähän helpompi, vanhojen asioiden kertausta.

Kouluvalmennus - valmentajana Nintsu

Alkuverryttelyissä Laura liikkui kevyesti kuin keijukainen ja ratsukon yhteistyö näytti saumattomalta. Verryttelyiden jälkeen aloitimme perinteisillä kokoamisharjoituksilla. Laura kokosi pienistä avuista ja siirsi hyvin painoaan takaosalle. Passage oli erityisen kaunista katsottavaa, mutta piaffissa muista, että hevosen on tarkoitus jäädä lähes paikalleen ravaamaan. Piaffitkin onnistuivat, kun pysyit itse vahvempana keskivartalosta, etkä päästänyt tammaa liikkumaan eteen. Laukassa teimme kokoamista sekä suoralla uralla että ympyrällä. Kun koottulaukka sujui hyvin, kokosimme laukkaa vielä hieman lisää ja aloimme sitten treenata laukkapiruetteja. Aloitimme puolipiruetista ja pikkuhiljaa pidensimme piruettia täydeksi. Piruettien alkuosa oli aina hyvä ja tahdikas, mutta jätit herkästi viimeiset askeleet ratsastamatta, jolloin askeleet eivät olleet yhtä hyviä kuin aluksi. Muista, että myös ne piruetin viimeiset askeleet ovat arvostelukohteita, joten älä lopeta ratsastamista kesken! Lopuksi teimme vielä siirtymisiä koottujen ja lisättyjen askellajien välillä. Siirtymiset olivat täsmällisiä ja sujuivat pienillä avuilla. Hienoa ratsastusta ja yhteistyötä!

Ikääntyminen

1 vuotta - 27.02.2010
2 vuotta - 16.04.2010
3 vuotta - 03.06.2010
4 vuotta - 21.07.2010
5 vuotta - 07.09.2010
6 vuotta - 25.10.2010
7 vuotta - 12.12.2010
8 vuotta - 29.01.2011
9 vuotta - 18.03.2011
10 vuotta - 05.05.2011
11 vuotta - 22.06.2011
12 vuotta - 09.08.2011
13 vuotta - 09.12.2011
14 vuotta - 09.04.2012
15 vuotta - 09.08.2012
16 vuotta - 09.12.2012
17 vuotta - 09.04.2013
18 vuotta - 09.08.2013
19 vuotta - 09.12.2013
20 vuotta - 09.04.2014

VIRTUAALIHEVONEN

VIRTUAALITALLI
A SIM-GAME STABLE